LONG LIVE PROLETARISM!RussianEnglishFrenchSpanish GermanFinnish
PROLETARISM
Long Live Revolution!
All Power to Strike Committees!

Untitled Document
Astrakhan - Samara (September 9, 2000)
 
PROLETARIAATIN POLIITTISESTA LIITOSTA
 
GRIGORI ISAJEV: AVOIN KIRJE TOVERI LOBOVILLE
 
MATKA SAMARAAN
 
 
MATKA SAMARAAN

MATKA SAMARAAN

Perry Vodchik

Aikamatka

Uusi Venäjä kulkee eteenpäin kuin nopea auto, joka on törmäämässä sillan tukipilariin. Kahdeksan vuotta sitten Moskovan Arbat saattoi kehuskella yhdellä ainoalla kahvilalla, yhdellä ravintolalla ja kahdella antiikkiliikkeellä. Tänä päivänä kaikkia näitä on kymmenittäin! Enemmän Mercedeksiä, enemmän BMW:itä; enemmän niitä hurmaavia pikku mukavuuksia, jotka viihdyttävät porvaristoa. Pinnalta katsoen voisit olla New Yorkissa, Lontoossa, Pariisissa tai Roomassa. Ajassa taaksepäin siirtymisen tunne kuitenkin rikkoo tämän tutun näkymän. Mistä se johtuu?

Astu junaan Kazanin asemalta matkalla Samaraan ja matkan edistyessä tutunomainen tunne häviää. Niin yksinkertainen asia kuin matkustaa 1150 km päähän suurkaupungista saa aikaan kaiken voittavan tunteen aikamatkasta. Oletko hypännyt ajassa 60 vuotta taaksepäin? Vai peräti 1000? Tämä kokemus tuntuu mielikuvituksessani paljolti samalta kuin matkustaa pitkin Tonavaa vuonna 1000. Mutta kuinka se voi olla mahdollista? Juna kulkee sähköllä, maisemassa on kaikki nykyaikaisen teollisuusvaltion merkit paikallisten ominaispiirteiden lisäksi; miksi siis on niin helppo uskoa että olet seikkailuretkellä ristiretkien aikaan, että olet jokaisen paikallisen feodaaliherran armoilla?

Koska sitä todella olet! Rautatiehenkilökunta, kolme kappaletta vaunua kohti, ja miliisit esittävät niitä, jotka entisinä aikoina feodaaliherrojen palveluksessa laskivat köydet jokaisesta laivasta joka kulki ylös tai alas Tonavaa. "Uusi" Venäjä on todellisuudessa laaja taistelukenttä nousevan porvariston ja feodaaliherrojen välillä - viimemainitut syntyivät luokkana maailman proletaarisen vallankumouksen ensimmäisen aallon virheistä. "Neuvostoliitto", jonka tämä uusi hallitseva luokka rakensi, oli todellisuudessa yhteiskunta joka perustui feodaalisille suhteille ja jossa työväenluokka oli maaorjan osassa. Tänä päivänä Venäjää hallitsevat yhä feodaaliset suhteet. Vaikka feodaaliherrat ehkä historiallisesti katsoen tuomitaan, on liian aikaista antaa voitonpalmua uudelle porvaristolle.

Niinpä saapuessasi Samaraan olet harpannut taaksepäin yhteiskunnallisissa suhteissa ei vain muutamaa vuosikymmentä, vaan kokonaisen aikakauden. Ei ole helppo sopeutua tähän henkisesti. Nämä feodaaliherrat eivät ole aseistautuneet keihäillä vaan mannertenvälisillä ohjuksilla, he jopa kerskailevat ainoalla planeettaa kiertävällä avaruusasemalla. Jos vilkaiset sattumalta moskovalaishotellin aulaan, näet saman tietotekniikan, joka monille länsimaalaisille merkitsee käytännössä samaa kuin kehittynyt kapitalismi. Mutta katso tarkemmin ja tulet huomaamaan, että nämä ovat feodaalisia tietokoneita. Ne palvelevat maassa vallitsevia yhteiskunnallisia ja tuotantosuhteita. Ne tukevat, ikuistavat ja voimistavat feodaalisia eikä kapitalistisia suhteita.

 

Maaorjia tapaamassa

Samara! Miksi olen täällä tänään, tuhat vuotta sitten? No, Hollywood ja Disney mielellään unohtavat, että feodalismi ei ollut pelkästään linnanherroja ja -rouvia ja loistavia hovitanssiaisia. Vallitseva järjestelmä oli vasallit ja maaorjat, päivästä toiseen jatkuvaa köyhyyttä ja sortoa. Olin täällä nyt/silloin eräiden edistyksellisimpien ja taistelevimpien edustajien kutsumana, joita maaorjilla on koskaan ollut! Kaksi huoltomiestä ZIM-tehtaalta oli tullut tapaamaan minua. He olivat puheenjohtaja Grigori Isajev ja varapuheenjohtaja Viktor Kotelnikov Samaran kaupungin Stachkomista (lakkokomiteasta) ja Proletariaatin Diktatuurin Puolueen (PDP) johtohenkilöitä.

Kuinka näin epätodennäköinen tapaaminen, kulttuurien, aikakausien ja luokkien vastakkainasettelu saattoi tapahtua?

Razlatzki ja Internet

PDP:n edesmennyt perustaja Aleksei Borisovits Razlatzki oli ainutlaatuinen yksilö. Hän oli riippumaton marxisti, joka taisteli työväenluokan rinnalla ja sen puolesta äärimmäisen poliittisen painostuksen oloissa perestroikaa edeltävässä Neuvostoliitossa ja maksoi tämän etuoikeuden pitkällä vankeustuomiolla. Hän oli erittäin kyvykäs marxilainen teoreetikko ja dialektikko. PDP:n lisäksi hänen perintöönsä kuuluu huomattava kokoelma teoreettisia kirjoituksia, joista suurin osa on kirjoitettu 70-luvun loppupuolella kansainvälisen työväenliikkeen ja marxismin polttavista kysymyksistä.

Noin kuusi kuukautta sitten, kun yritin parantaa sekä venäjän kielen taitoani että ymmärrystäni Neuvostoliiton epäonnistumisesta, törmäsin Internetissä näihin Razlatzkin kirjoituksiin. Ne olivat minulle kuin ilmestys.

En ole marxilaisena enkä intellektuellina koskaan kyennyt omaksumaan kumpaakaan kahdesta suosituimmasta vasemmistolaisesta Neuvostoliiton luonnehdinnasta.

En puhu mitään NKP:n "koko kansan valtiosta", joka on onnellisesti loputtoman pitkällä tiellä kommunismiin. Ei uusstalinistinen linja valtiokapitalismista eikä Trotskin näkemys rappeutuneesta työväenvaltiosta sopinut yhteen tosiasioiden kanssa.

Käytyäni itse Venäjällä pian Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen tiesin, että kuka tahansa voisi vaikka yhdellä silmällä nähdä, että Neuvostoliitto oli ollut luokkayhteiskunta. Lisäksi ajatus, että se oli eräs valtiokapitalismin muoto, oli ilmiselvästi väärä. Jos niin olisi ollut, uuden porvariston voitto Venäjällä olisi ollut yhtä helppo kuin vaihtaa joidenkin osuustodistusten nimet, thatcherilaista yksityistämistä suuressa mittakaavassa. Ei, tuotantosuhteita Neuvostoliitossa ei koskaan ollut säädellyt ensi sijassa raha, ja siten aidosti kapitalistiset tuotantosuhteet eivät koskaan todella syntyneet.

Ja ne jotka vielä kannattavat Trotskin linjaa, ovat toivottoman tehtävän edessä.Heidän pitäisi selittää, kuinka työväenluokka ei lähes neljän sukupolven aikana kyennyt poistamaan epämuodostumia omasta valtiostaan. Miksi he jatkuvasti yli viidenkymmenen vuoden jälkeen sietävät olosuhteita, joissa poliittinen ja taloudellinen sorto on paljon pahempaa kuin heidän luokkaveljensä lännessä joutuvat kokemaan? Ja miksi, silloin kun järjestelmä oli sortumaisillaan pelkästä väsymyksestä, työläiset olivat valmiita ainakin passiivisuudellaan luovuttamaan vallan radikaalille porvaristolle? Ei, jos Brezhnevin Neuvostoliitto oli rappeutunut työväenvaltio, silloin ei ole mitään syytä miksi USA ei voisi kutsua rappeutuneeksi pienviljelijävaltioksi!

Razlatzkin teksteissä oli lopultakin tuore näkemys! Tässä oli vihdoinkin materialistinen selitys Lokakuun vallankumouksen kohtalolle. Ei mieltä hämmentävää luetteloa henkilöistä ja päivämääristä; Kronstadt, NEP, Trotski, Stalin, puhdistukset, Dimitrovin puhe, Hrushtshevin salainen puhe, 20. puoluekokous jne. Vaan perusteellinen dialektinen ja materialistinen ymmärrys tuotannon kehittymisen väistämättömistä seurauksista ja sen luomista yhteiskunnallisista suhteista - työväenvaltiossa jossa oli yksi kohtalokas puute. Tämä kohtalokas puute oli luulo, että työväenluokan puolue voi myös olla hallitseva puolue. Tämä oletus, jonka läpi itse Leninkään ei kyennyt näkemään, oli perusta jolle kaikki "sosialistisen leirin" maat nousivat, lahosivat ja kaatuivat. Joka tapauksessa se tuotti feodaalisen dynastian. Brezhnevistä Maoon, Maosta Ceaucescuun, Ceaucescusta Kim Il Sungiin johtajat olivat vallassa elinajan ja käyttäytyivät kuin keisarit jotka hallitsivat feodaalista hovia, vasalleja ja maaorjia. Samaran Aleksei Borisovits Razlatzkille lankesi tehtävä paljastaa historian vaatimus: "PROLETARIAATIN PUOLUE EI SAA OLLA HALLITSEVA PUOLUE!"

Tämän vuoksi olin Samarassa!

Teoria ja käytäntö

A.B. Razlatzkin tuotanto on tietysti paljon rikkaampi kuin pari mieleenjäävää iskulausetta. Kuitenkin on muutama sellainen iskulause, tai tarkemmin sanoen niiden ruumiillistuminen Samaran Stachkomin ja PDP:n työssä, jossa Razlatzkin radikaalit ajatukset löytävät käytännön ilmauksensa ja vahvistuksensa. Marxilaisille tämä on elintärkeää. Filosofien harrastama maailman selittäminen on mukavaa, mutta asian ydin on, kuten Marx sanoi, sen muuttaminen! PDP on lähtenyt tekemään juuri sitä. Ja sen lyhyen kokemuksen mukaan, jonka heistä ja heidän toiminnastaan sain, he tekevät hämmästyttävää työtä.

Vaikka Isajev itse joskus haluaa pyydellä anteeksi sitä kuinka hitaasti Razlatzkin ajatukset etenevät kansallisella tai maailmanlaajuisella tasolla, ja hän esittää monia vakuuttavia argumentteja niin sanoessaan, minun mielestäni hän ehkä myy itsensä ja Samaran työläiset liian halvalla. Samaran esimerkin voima on tavattoman mukaansatempaava. PDP ja Samaran lakkokomitea ovat työväenluokkaan ja Razlatzkin ajatuksiin lujasti tukeutuen rakentaneet työläisten taisteluosaston, joka on menestyksellisesti haastanut ja merkittävässä määrin lyönyt takaisin paikallisten viranomaisten taloudelliset hyökkäykset. Tämä organisaatio on kohottanut työläisten tietoisuutta ja saanut osakseen jopa luokkavihollistensa kateudensekaisen kunnioituksen. Se on äärimmäisen erilainen kuin mikään muu järjestö, johon olen törmännyt kolmenkymmenen vuoden aikana osallistuessani ja tutkiessani Euroopan ja Pohjois-Amerikan radikaalia vasemmistoa. On varmasti totta ja syystäkin tutkimisen arvoista, että Razlatzkin ajatukset eivät ole vielä levinneet niin laajalle ja saaneet sitä kunnioitusta jonka ne epäilemättä ansaitsevat; mutta Samaran Stachkomin esimerkki ja niiden työläisten määrä, jotka aktiivisesti tukevat sitä, osoittaa näiden ajatusten voiman tehokkaammin kuin jos tuhat intellektuellia laulaisi niiden ylistystä kaikin voimin.

Mitkä syyt siis ovat hidastaneet Razlatzkin teoreettisten näkemysten leviämistä kansallisesti ja kansainvälisesti, alkaen hänen pääteoksensa "Toinen Kommunistinen Manifesti" alkuperäisistä, käsin kopioiduista, maanalaisista kappaleista vuodelta 1979? Ensimmäisen syyn Grigori selitti näin: "Miksi eivät ihmiset Venäjällä ja sosialistisessa leirissä helposti ymmärrä Razlatzkia? Tästä saamme kiittää NKP:ta. Niiden seitsemänkymmenen vuoden ajan, jolloin se on ollut hallitseva puolue, se on ollut kuin mankeli, joka on murskannut ihmisten tietoisuuden. Sukupolvien ajan se on ryövännyt heiltä oikeuden ajatella ja tiedostaa. Alussa se oli tällaista: 'Stalin ajattelee puolestamme!' Myöhemmin se oli leniniläinen keskuskomiteamme, sitten Leonid Brezhnev ja kaikki muut. He yksinkertaisesti nitistivät ihmisten ajattelukyvyn." Ja toinen syy selitetään "Toisen Kommunistisen Manifestin" vuoden 1999 johdannossa näin: "Jos työväenluokan avoin vihollinen, porvaristo, käy taistelua käyttäen tavnaomaisia torjuntakeinoja, niin meidän 'marxilaisemme', 'trotskilaisemme', 'kommunistit' ja muut työväestön 'ystävät' ovat valinneet toisen tien. Vaikka he ovat vihollisia ja usein kilpailevat keskenään, he ovat keskustelua käymättä järjestäneet boikotin, vaikenemisen salaliiton "Toisen Kommunistisen Manifestin" ajatusten ympärille, ajatusten, jollaisia he eivät ole koskaan ennen historiassa tavanneet."

Voit viedä hevosen veden ääreen, mutta et pakottaa sitä juomaan

Toinen kysymys on maailmanmitassa selvästi ratkaisevampi. Kaikki hallitsevat luokat pyrkivät rajoittamaan, hillitsemään ja muokkaamaan alamaistensa luovaa, älyllistä potentiaalia ja hyvästä syystä; luokkayhteiskunnat aina kätkevät perustavan ristiriidan hallitsijoiden ja hallittujen välillä, ja liian paljolla ajattelulla nämä antagonismit paljastuvat. Lisäksi minulle on kaikkea muuta kuin selvää, miksi NL:n uudet feodaaliherrat menestyivät paljon paremmin "ihmisten ajattelukyvyn nitistämisessä" kuin läntiset kapitalistit - vaikka he varmasti valitsivat tähän työhön toisenlaiset välineet.

Toisessa maailmanlaajuisessa kysymyksessä tuomiota ei vielä ole langetettu. "Toinen Kommunistinen Manifesti" on ollut saatavilla englannnin kielellä vajaat puoli vuotta. Nyt se on ilmestynyt jatkokertomuksena ranskaksi, espanjaksi ja kataloniaksi, täydelliset versiot ovat pian saatavilla. Tekeillä on myös saksankielinen käännös. Niinpä työläisten ystävillä - heidän joukossaan maailman sivistyneistö - on vain vähän armonaikaa, ennen kuin heitä voi oikeutetusti syyttää vaikenemisen muurin pystyttämisestä.

Ensimmäiset merkit eivät ole kovin rohkaisevia. Ainakin englantia puhuvassa maailmassa tuntuu olevan huomattava halu välttää painiskelua Razlatzkin tärkeimpinä pitämien kysymysten parissa. Ja toistaiseksi ne, jotka ylipäänsä ovat halukkaita vastaamaan, ovat esittäneet paljon enemmän raivokkaita hyökkäyksiä kuin järkiperäistä kritiikkiä. Tästä tulee jälleen aavemainen näkemysten lähentymisen tunne. Kuinka tämä on selitettävissä? Kun työläisten "ystävien" erityisolosuhteet vaihtelevat suuresti ympäri maailmaa, romahtaneen sosialistisen leirin maista kolmanteen maailmaan ja kapitalismin sydänmaihin, näkemys älymystön luokka-asemasta on maailmanlaajuinen. Razlatzki osoittaa purevassa analyysissään porvarillisesta intelligentsiasta, että "jokaisen intellektuellin sydämessä on oma valmis malli yhteiskunnan uudelleenjärjestämisestä; se merkitsee sellaisten esteiden poistamista joista hänellä on kokemusta henkilökohtaisissa suhteissaan yhteiskuntaan, ja joiden olemassaolon järjettömyys on hänestä itsestään selvää".

Aivan liian usein tämä kuvaus sopii yhtä hyvin radikaalin vasemmiston intellektuelleihin kuin puhtaasti porvarilliseen älymystöön. Edelliset ovat ainakin yrittäneet kohottaa henkilökohtaiset antagonisminsa yhteiskunnan kanssa luokkien tasolle, mutta heillä on oma "valmis malli" yhteiskunnan uudelleenjärjestämisestä ja oma työväenliikkeen "hyväksyttävä historia". Ja tämä johtaa heidät lahkolaiseen eristäytymiseen. Ei voi olla"valmista mallia". Elämä on aina rikkaampi kuin mikään malli. Juuri tämän vuoksi työväenluokan hegemonia on kaikki kaikessa tiellä kohti luokatonta yhteiskuntaa.

Sellaisten ihmisten täytyy kuitenkin, uskoessaan että heillä on valmis malli ja hyväksyttävä historia, puolustaa sitä kaikkia tunkeilijoita vastaan. Razlatzki ei heidän mielestään voi olla aito marxilainen, koska hän käsittelee sellaisia kysymyksiä ja kehittelee ajatuksia, joita marxismin klassisissa teoksissa ei ole käsitelty; hän ei ole heidän auktoriteettiensa listalla.

Vetoan sydämestäni tämän artikkelin lukijoihin, etteivät he tällä tavoin asettuisi niiden porvarillisten filosofien puolelle, jotka haluavat lopettaa historian. Sillä jos marxismin klassikoiden lista on ikiajoiksi lyöty lukkoon, olemme tuomittuja toistamaan historian tragedioita loputtomiin.

Jos Razlatzkin teoksissa on virheitä, ne ovat neron virheitä. Kansainvälisen työväenliikkeen vastuulla on noiden kysymysten selvittäminen. Varmaa on, että Razlatzki käsittelee oikeita kysymyksiä. Kuka täysissä järjissään oleva haluaisi nyt kulkea uudelleen Lokakuun tien? Ei, PDP on oikeassa! Tarvitaan UUSI Lokakuu. Grigori Isajev sanoi minulle: "Emme toista sokeasti historiallista kokemusta. Kuljemme eteenpäin tietoisesti. Emme ole bolshevikkeja. Emme ole Stalin, emme Anpilov, Zjuganov emmekä Makashov. Me olemme uusi proletaarinen vallankumous, UUSI LOKAKUU."

Jollei työläisillä ole mitään osviittaa siitä, miten välttää ensimmäisen sosialistisen leirin tragedia, minkä puolesta he taistelevat rakentaakseen uuden sosialistisen leirin. Ensimmäisen lokakuun opetukset ovat selkeät, samoin kuin Kiinan vallankumouksen, Albanian ja muun sosialistisen leirin! Ne täytyy yhdistää kansainvälisen työväenliikkeen tietoisuuteen. Niiden yhdistäminen on Razlatzkin perintö.

Testi niille älymystön jäsenille, jotka haluavat seistä työväenluokan rinnalla, on selvä. Lopettakaa näpertelynne marxismin klassikoiden parissa ja vastatkaa työväenluokan kahteen yksinkertaiseen kysymykseen:

  • Miksi Suuren Lokakuun tie vei Jeltsinin seisomaan tankin päälle?
  • Kuinka tämä voidaan välttää tulevaisuudessa?

Ja mikäli vastauksenne ensimmäiseen kysymykseen sisältää runsaasti yksityiskohtia Neuvostoliiton historiasta (esim. "Jos Dimitrov olisi vain pitänyt aivan erilaisen puheen Kominternin 7. Konferenssissa, kaikki olisi voinut käydä aivan toisin…" tai lyhyempi, suositumpi versio "Stalin oli MIELIPUOLI!!" tai "Trotski oli ainoa mies paikallaan"), silloin surullinen totuus on, ettette löydä vastausta toiseen kysymykseen! Eikä teillä silloin ole oikeutta vedota työväenluokkaan.

Molempiin kysymyksiin on kuitenkin olemassa vastaus!

"PROLETARIAATIN PUOLUE EI SAA OLLA HALLITSEVA PUOLUE!"

Ja omistamme tämän vastauksen Aleksei Borisovits Razlatzkille!

 

Käytäntö

Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole puhua tässä Razlatzkin puolesta tai tehdä yhteenvetoa hänen valtavasta teoreettisesta tuotannostaan. Hän puolustaa itse tehokkaasti itseään ja hänen teoksiaan on lisääntyvässä määrin saatavilla on-line muodossa ja yhä useammilla kielillä. Ne löytyvät osoitteista

http://proletarism.org tai

http://stachkom.org

Vaikka Razlatzkin ajatuksia voi arvioida aivan hyvin poistumatta kotoa, tämän vallankumouksellisen teorian käytännöllinen voima on löydettävissä vain Samarasta.

Ja se todella antaa erään huomionarvoisen näköalan kansainväliselle työväen- liikkeelle. Samaran kaupungin Stachkom ja eri tahoilla syntyneet lakkokomiteat, jotka muodostavat Lakkokomiteoiden yleisvenäläisen liiton (All Russia Union of Stachkoms), edustavat uutta muotoa kansainvälisen työväenluokan taisteluissa.

Seuraava kysymys, jonka minulle esitti paikallisen sanomalehden nuori journalisti lehdistökonferenssissa Bunkkerissa, Stachkomin päämajassa, antaa aavistuksen Stachkomin esimerkin voimasta:

"No niin, minä esitän kysymykseni ja sitten te ehkä voitte kääntää. Tässä meillä on Grigori Zinovjevits (Isajev) joka on aikanaan organisoinut Stachkomin sulkemaan Novaja Sadovaja kadun ja Moskova Prospektin. Koska tehdastyöläisille ei ole maksettu pitkään aikaan, tosiasiassa he eivät yleensä saaneet palkkojaan, hän organisoi Stachkomin sulkemaan nämä kadut, jotka ovat vilkasliikenteisimpiä ja tärkeimpiä reittejä kaupungin halki. Niinpä kysyn teiltä, voitteko kuvitella että esimerkiksi teidän maassanne joku ammattiosasto jossain yrityksessä, jopa voimakas osasto, voisi organisoida …en tiedä sikäläisten katujen nimiä… New Yorkin pääkadun (Main Street?) sulkemisen?"

Minun on myönnettävä, etten edes tiennyt, mistä alkaa vastata tähän kysymykseen.

 

Poliittinen tausta

Ymmärtääkseen Stachkomeja paremmin on tärkeätä ymmärtää Venäjän yleinen poliittinen tilanne ja tämänhetkinen tilanne työväenliikkeessä. Kukaan ei liene sopivampi esittelemään tätä kysymystä kuin Samaran Stachkomin puheenjohtaja Grigori Zinovjevits Isajev. [Seuraavat otteet ovat peräisin nopeasti puhtaaksikirjoitetusta haastattelusta, jonka tein Grigorin kanssa Samarassa. Tämän haastattelun täydellinen puhtaaksikirjoitettu versio tulee pian olemaan luettavissa Stachkomin sivuilla.] Ensin yleisestä poliittisesta tilanteesta:

"Se on hyvin yksinkertainen. Ulkonaisesti on kaksi voimaa, demokraatit ja kommunistit, jotka ovat luonnollisia kilpailijoita, he taistelevat keskenään duumassa ja lähtevät presidentinvaaleihin erikseen. Mutta näin on vain ulkoapäin katsottuna. Samalla (tarkastelen tässä asiaa työläisen ja työväenluokan näkökulmasta) sekä kommunistit että demokraatit ovat samanlaisia riistäjiä, niiden välillä on ainoastaan pieniä eroja. Kommunistit ovat perestroikaa edeltäneen ajan vanhoja kukistettuja kommunisteja, joita kutsumme feodalisteiksi, ja jotka ovat roikkuneet mukana tähän asti. Eräs sellainen on Zjuganov, samoin Anpilov ja Makashov, joka on vanha brezhneviläinen puoluekenraali; mutta demokraatit ovat naamioitunutta porvaristoa, heidän olemuksensa on porvarillinen vaikka heidän ulkoasunsa, valepukunsa on demokraattinen. Kommunistien olemus on feodaalinen, vaikka heidän ulkoasunsa on kommunistinen.

Joten tänään jopa sokeakin näkee sen, että duuman boikotit ja epäjärjestys ovat tosiasiassa vain kilpailua taistelussa vallasta. Meidän kannalta, työläisten kannalta yhtään mikään ei tule muuttumaan, olivat vallassa sitten vanhat tai uudet riistäjät.

Haluan sanoa, että kommunistit, feodalistit eivät tule palaamaan valtaan. He saavat yhä vähemmän ääniä vaaleissa. Tänään sanalla "kommunisti" voidaan pelotella pikkulapsia. Tämä on kauhea kuva, mutta se on selviö, olosuhteet ovat sellaiset. Toisenlaisen, lapsenkengissä olevan, mutta myös poliittisen voiman muodostavat lakkoilevat työläiset. Aika ajoin joukkomittaiset lakot leimahtavat ja taistellaan loppuun, oli kyseessä sitten kaivosmiehet tai kuljetustyöläiset, jotka katkaisevat tiet, me täällä Samarassa tai vaikka Uralin vuoristossa, Kuzbassin alueella tai Venäjän muilla alueilla. Tästä kolmannesta voimasta muodostuu itsestään este kahdelle muulle, kommunisteille ja demokraateille, feodalisteille ja porvaristolle.

Kun alamme taistella ja menemme kaduille, he pyrkivät johtamaan meitä niin että toimisimme päättömästi. Itse olemme jo kauan sitten ymmärtäneet, että voimme taistella vain oman lippumme alla, vain oman johtomme alla. Emme kysy kenen kanssa meidän tulisi kulkea, vaan kuka tulee meidän mukaamme!

Poliittinen tilanne on sellainen, että kaksi ensin mainittua voimaa eli kommunistit ja demokraatit ovat vallasta taistellessaan unohtaneet talouden. He eivät välitä siitä ollenkaan, ja siksi taloudellinen kriisi syvenee. Taloudellinen kriisi johtaa väistämättä poliittiseen kriisiin ja se taas yhteiskunnalliseen kriisiin. Eli se mitä Putin sanoo tänään ja Jeltsin sanoi aiemmin, että taloutemme on virkoamassa ja taloudellista kasvua tapahtuu, ei tietenkään ole totta, se on valetta. Tehtaat pysyvät sellaisina kuin ovat olleet ja pysähdykset jatkuvat, maatalouden tilanne vain pahenee, peltoja ei kylvetä eikä satoja korjata, karjasta ei pidetä huolta, hinnat nousevat; kriisi jatkuu.

Mikä on näiden kahden toisiinsa kytkeytyneen voiman, kommunistien ja demokraattien, tai meidän mukaan feodalistien ja porvariston, vastaus? Kriisi tulee vain jatkumaan ja johtamaan räjähdykseen, tai kuten me sanomme, vallankumoukseen. No, tuossa on kuva Venäjän poliittisesta tilanteesta. Loppu on epäolennaista eikä huomioimisen arvoista."

Voi olla tarpeen esittää jotain asiatietoja, jotta näiden yleisten huomautusten pohjalta saisi konkreettisemman kuvan. Venäläinen keskivertotyöläinen voi saada palkkaa 45-55 dollaria kuukaudessa! Usein (vaikka Samarassa ei niin usein!) palkanmaksu saattaa viivästyä kuukausia tai jopa vuosia. Venäjän työväenluokka on supistunut melkein kymmenesosaan. Monilla tehtailla Samarassa työvoima on tänään seitsemäsosa siitä mitä se oli NL:n aikoina. Mitä näistä työläisistä on tullut? Grigori selitti minulle: "Meistä on tullut kansakunta joka tuottaa tuskin mitään, niinpä meistä on tullut kauppiaiden kansakunta! Oletko nähnyt ne torit, joita on noussut kaikkialle kuin sieniä sateella ja jotka ovat täynnä pikkukaupustelijoita? Suurin osa näistä ihmisistä oli ennen työläisiä. Heitä oli luultavasti puolet enemmän ennen talousromahdusta. Ne jotka silloin heitettiin ulos, elävät tänään toimeentulon rajamailla. On monta miljoonaa ihmistä, jotka hädin tuskin pysyvät hengissä, heidät on ajettu penkomaan jätteitä koirien kanssa."

Jos leipä ei olisi suhteellisen halpaa, olisi varmasti nälänhätä. Työläinen joutuu helposti maksamaan esim. neljän tunnin palkan 150 gramman pakkauksesta viipaloitua salamia - en tietenkään pyri ehdottamaan, että työläinen todella käyttäisi rahansa tällä tavalla! Asian ydin on kuitenkin selvä! Elintaso, johon ammattimies Venäjällä yltää, on äärimmäisen alhainen. Laajentaaksemme yllä olevaa esimerkkiä hieman: se tarkoittaisi että samanlainen salamipakkaus maksaisi New Yorkissa 24 dollaria (kun vertailukohtana käytetään minimipalkkaa) ja puoli kiloa leipää sen alle vain 1.50 dollaria!

Työläisten liike

Kuunnellaanpa nyt Grigori Isajevin näkemystä Venäjän tämän päivän työväenliikkeestä ja sen edessä olevasta tilanteesta.

"Työväenluokka, proletariaatti on voimakas vain kun se on järjestäytynyt. Työväenluokan organisaattorit ovat niitä työläisten järjestöjä, jotka ovat jo olemassa ja sellaisia jotka ovat kehittymässä nyt. (…)Täällä Venäjällä meillä on kommunistien ja sosialismin perintönä hyvin voimakas ja maanlaajuinen järjestörakenne, sellaisia järjestöjä kuin FNPR (Federatsia Nezavisimie Profsoyuzi Rossii tai suomeksi ’Venäjän itsenäisten ammattiliittojen federaatio’). Sitä kutsuttiin ennen XXXX:ksi, ne olivat ammattiliittoja jotka olivat entisen NKP:n takataskussa. Vielä tänään näihin liittoihin kuuluu 80-90% kaikista työläisistä. Tämä ammattiliitto ei perustu tuotantoaloihin. Kaikki kuuluvat siihen, työläiset, hallinto, älymystö, kaikki!

[Tässä kohtaa Grigori alkaa piirtää diagrammia] Mitä tulee siihen 80-90%, joka kuuluu näihin vanhoihin ammattiliittoihin; sanotaan että tässä meillä on koko proletariaatti yhtenä kokonaisuutena. Sanotaan että tässä ovat vanhat liitot, joiden puheenjohtaja on Mikhail Shmakov, merkitään tähän nro I. FNPR, vanhat kommunistiset ammattiliitot. Niissä on 80-90% Venäjän työtätekevästä väestöstä. Pieniä itsenäisiä ammattiliittoja alkoi syntyä perestroikan jälkeen, niitä syntyy tänä päivänä edelleen. Loput 10-20% kuuluvat tällaisiin ammattiliittoihin; niitä kutsutaan myös "itsenäisiksi". Kuten Valimotyöläisten liitto NPG, kirjoitan sen ylös, NPG, niitä on monta, "Zaschita" (Puolustus), "Solidarnost" (Solidaarisuus), "Edinstvo" (Yhtenäisyys), Valimotyöläisten liitto. Näihin kuuluu 10-15% kaikista työläisistä. Merkitsemme ne numerolla II. Stachkomit ovat nro III.

Lännessä ammattiliitot organisoivat ja julistavat lakkoja. Täällä sellaista ei tapahdu. Täällä lakot syntyvät spontaanisti, odottamatta, itsestään. Tämä saa liitot hikoilemaan; niiden on pakko mennä mukaan lakkoihin, liitot yrittävät ratsastaa lakkoliikkeen hartioilla ja ohjata niitä omaan suuntaansa. Tässä on asian ydin: vanhojen ammattiliittojen, Shmakovin ammattiliittojen kannalta tällainen toiminta on yleensä ottaen ei-toivottavaa; ne ovat pomojen, viranomaisten ja yritysten uskollisia orjia. Pienet itsenäiset ammattiliitot eivät ole laajoja; ne syntyvät lakoista ja alussa ne ovat taistelevia ja aktiivisia. Tuosta ne aloittavat, mutta menettävät hyvin pian vallankumouksellisen luonteensa, ja kuten minä nyt, he istuvat toimistossaan tai nojatuolissaan ja unohtavat nopeasti, mitä olivat eilen. Heistä tulee... he asettavat itselleen tietyt rajat ja menettäessään yhteytensä yhteisöön he eristäytyvät eikä heillä enää ole minkäänlaista vallankumouksellista roolia. Mutta sitä mukaa kun lakkoja syntyy, ihmiset lähtevät kaduille ja rautateille, lakkolaiset itse järjestäytyvät ja valitsevat omat lakkokomiteansa (Stachkom), työläisten komiteat; nämä ovat elävimpiä, taistelevimpia ja aktiivisimpia ihmisiä. He johtavat lakkoa. He muotoilevat vaatimukset, hoitavat keskustelut pomojen kanssa, keksivät tunnukset ja pitävät yllä suhteita lehdistöön. He ovat johtajia, aito taisteleva johto.

On huomattava, että näiden [osoittaa I ja II diagrammia] ammattiliittorakenteiden välillä on selvää kilpailua. Mutta samalla - näin sen hyvin selvästi Moskovassa Gorbat-sillalla - kaikki nämä ihmiset haluavat vain puhua kaiken kuoliaaksi. Toisaalta on olemassa Stachkomit (Lakkokomiteat). Nämä ovat vihaisia, taistelevia, aktiivisia ihmisiä. Kyllä, heidät voidaan alistaa, ammattiliitot voivat jopa puijata heidät mukaansa. Jäljellä on kuitenkin purkaus, josta Stachkom

syntyy. Sitten asiat tietenkin menevät eteenpäin ja kaikki taas kaatuu. Liike on sykkivää kuin malariasairaan kuume. Silloin luonnollisesti herää kysymys, kuinka voitaisiin luokan tasolla - ei yhden kaivoksen, yhden tehtaan tai yhden kaupungin, vaan kokonaisen luokan - saada aikaan aitoa, yhtenäistä, tietoista toimintaa? Siihen tarvitaan puolue.

Nämä [osoittaa numeroita I ja II diagrammissa] eivät pysty mihinkään! Koska Stachkomit syntyvät ja heti lakon jälkeen taas kaatuvat, on työläisten puolue välttämätön proletariaatin kokoamiseksi yhden päämäärän ja yhden lipun taakse. Juuri niin, puolue! Ja sen täytyy tehdä työtä, puolueihmisten on työskenneltävä sekä täällä, täällä että täällä. [vetää viivoja diagrammin kaikkiin kolmeen ryhmään]

Puolue ilmentää luokkaetuja. Ei henkilökohtaisia etuja, ei tietyn kaivoksen tai tehtaan etuja vaan luokan etuja. Kun proletariaatti muodostaa oman puolueensa, luokka voi saavuttaa omat päämääränsä. Viime kädessä ammattiliitot eivät ole vallankumouksellisia, ne ovat peräisin Marxin aikakaudelta ja edustavat taistelun alempaa tasoa, ne ovat puhtaasti taloudellisia. Mutta meidän tunnuksemme on "Taloudellisesta taistelusta voittoon poliittisessa taistelussa" ja tästä voi suoriutua ainoastaan työläisten puolue, ei mikään eikä kukaan muu; historia on tämän osoittanut ja nykypäivä vahvistaa sen."

 

 

Samara

Tämä asettaa Stachkomit jonkinlaiseen perspektiiviin Venäjän laajan työväenliikkeen sisällä. Mutta luulen, ettei se tarpeeksi tuo esille Samaran esimerkin voimaa. Samarassa on tehtaiden Stachkomien lisäksi, joihin ainoastaan työläiset osallistuvat, Samaran kaupungin Stachkom - pysyvämpi, koko kaupungin kattava järjestö, joka on saanut mukaansa ei vain työläisiä monista tehtaista ja yrityksistä, vaan myös kannattajia laajoista ei-proletaarisista kerroksista. Vierailuillani Bunkkerissa tapasin näin ollen työläisiä ZIM-tehtaalta, rautateiltä, rekka-autojen huoltoasemalta ja monista muista tehtaista ja yrityksistä. Törmäsin myös Samaran Stachkomin kannattajiin, jotka olivat juristeja, lehtimiehiä, tietokonemyyjiä, latojia, yhteen lastenlääkäriin ym. Stachkomin jatkuvuus ja laajapohjaisuus yhdistyneenä järkkymättömään ja häpeilemättömään työväenpolitiikkaan antaa järjestölle ympäristössään sellaisen profiilin ja läsnäolon, jota en koskaan ole nähnyt missään muussa radikaalissa vasemmistojärjestössä.

Pienenä esimerkkinä Samaran Stachkomin arvovallasta sanottakoon, että vierailustani Bunkkeriin kerrottiin pikku-uutisena molempien paikallisten televisioasemien yöuutisissa.

Tämä ei tietenkään ole pelkästään yllättävää, kun muistetaan että juuri Samaran Stachkom organisoi vuonna 1998 kaksi ja puoli kuukautta kestäneen saarron, joka katkaisi kaksi kaupungin läpikulkuväylää menestyksellisessä taistelussa työläisten palkkojen maksamisen puolesta. Tämän taistelun aikana Samaran oblastin kuvernöörin Titovin, joka on nyt riippumattomana presidenttiehdokkaana, oli pakko tulla barrikaadeille puhumaan Stachkomille.

Tätä mallia, johon kuuluu järjestäytyminen ammattiliittojen ulkopuolella ja työväenluokan lakkovoima, kannattaa varmasti tutkia kansainvälisessä työväenliikkeessä. Tilanne Venäjällä on tietysti ainutlaatuinen monessa mielessä. Ei ole aivan helppo kuvitella, miten Euroopan tai Pohjois-Amerikan keskiluokkaan vaikuttaisi, jos ne jotka tällä hetkellä ansaitsevat 100.000 dollaria vuodessa, yhtäkkiä joutuisivat tulemaan toimeen 1.400 dollarilla! Tai jos keskivertotyöläisten palkat pyörisivät 600 dollarin paikkeilla vuodessa! Varmaa on kuitenkin, että pääoman jatkaessa ympäri maapalloa ruuvinkiristyspolitiikkaansa työväenluokkaa kohtaan, kuten se tällä hetkellä tekee ja sosialistisen leirin romahduksen seurauksena väistämättä tulee tekemään jatkossakin, kansainvälinen työväenluokka tarvitsee kipeästi Samaran taistelujen tarjoamia opetuksia.

Jokaisen kultareunuksen takana on pilvi

"Samaran Stachkomilla on esimerkin voima!" Grigori sanoi minulle useaan otteeseen. En epäile yhtään, etteikö hän olisi oikeassa. Mutta on myös tuskastuttavan selvää, että liikkeeltä puuttuu resursseja. Työläisten ja venäläisten suurten joukkojen äärimmäisen vaikeat olosuhteet merkitsevät sitä, että pieniltä näyttävät asiat voivat muodostua vakaviksi ongelmiksi. Esim. äskeistä Lakkokomiteoiden yleisvenäläistä kongressia järjestettäessä delegaattien kokousmatkojen kustannukset oli eräs suurimpia esteitä joita oli voitettavana.

Onneksi voit itse auttaa tässä asiassa. Valtava ero elintasossa kapitalistisen lännen ja Venäjän välillä on kaksiteräinen miekka. Jos työskentelet minimipalkalla USA:ssa, niin kahden tunnin palkka vastaisi venäläisen keskivertotyöläisen viikon palkkaa. Stachkom etsii parhaillaan keinoja tehdäkseen tällaiset lahjoitukset helpoiksi ja mukaviksi. Seuraa heidän nettisivuaan saadaksesi tarkempia ohjeita.

On myös toinen syy auttaa nyt, tänään! Tilanne on päivänpolttava. Aika on loppumassa. Kuten Grigori sanoi:

 

 

"Me venäläiset lähdemme hitaasti liikkeelle mutta etenemme nopeasti, niin sanoi rautakansleri Bismarck. Mutta tilanne on sellainen, että kriisin ratkaisemiseksi on vain kaksi vaihtoehtoa (koska historia ei tarjoa meille muita vaihtoehtoja ja tämä meidän on aina pidettävä mielessä); ensimmäinen on, että kaikki kruunataan sellaisella fasistisella vallankaappauksella, mikä saa Hitlerin, Mussolinin ja Pinochetin näyttämään koulupojilta. Venäjällä asiat etenevät kiihkeästi, ilman rajoja ja jos Venäjällä tapahtuu fasistinen vallankaappaus, maailma joutuu pidättämään henkeään.

Ja tänään tämä on toimivin vaihtoehto, koska voimme ajautua siihen spontaanisti. Ihmiset ovat väsyneitä! Miljoonat venäläiset eivät edes voi elää sillä tavalla kuin asiat tänään ovat. Ja monet heistä puhuvat yleensä tähän tapaan: "Kaikki ovat samanlaisia. Kuka tuo järjestystä? Viranomaisemme ovat varkaita! Kriisi jatkuu. Kaikki menee päin helvettiä! Tarvitsemme järjestystä!!"

Mutta järjestys voidaan saada aikaan joko ensimmäisen vaihtoehdon eli fasistisen vallankaappauksen avulla, tai toisen vaihtoehdon avulla, jonka historia myös tarjoaa, ja se myös on realistinen, vaikkakin tänä päivänä paljon vähäisemmässä määrin. Se on uusi proletaarinen vallankumous Venäjällä, Uusi Lokakuu. Mutta tämä Uusi Lokakuu ei ole se mitä Anpilovilla, Nina Andrejevalla tai Makashovilla on mielessä. Ei! Se on valekommunismia. He eivät ole kommunisteja; he ovat feodalisteja. Kirjoitamme aina UUSI LOKAKUU isoilla kirjaimilla osoittaaksemme, ettei tämä ole Stalinin kokeilun kertausta, se ei ole bolsevikkien kokemuksen kertausta. Se on kaikkien Lokakuun 1917 ja siitä eteenpäin saatujen opetusten arviointia, jotta se mitä silloin tapahtui, ei toistuisi.

Toistan vielä kerran, että kriisi jossa Venäjä tänään elää voidaan ratkaista vain toisella kahdesta vaihtoehdosta; fasismilla, puhtaimmalla, julmimmalla fasismilla tai uudella proletaarisella vallankumouksella. Mutta jälkimmäinen vaihtoehto ei tällä hetkellä ole lainkaan yhtä toteuttamiskelpoinen. Proletaarinen vallankumous on organisoitava, sen on oltava tietoinen ja siihen tarvitaan suuri propagandajärjestö. Tämän työn kimpussa aherramme, sekä Stachkomimme että puolueemme, Proletariaatin diktatuurin puolue.

Mutta mahdollisuutemme ovat aineellisten olosuhteidemme vuoksi hyvin, hyvin rajalliset. Yhteiskunnan uudenaikaisten tietoliikennevälineiden, Internetin jne. ansiosta meillä on menetelmä, vaikkakaan ei vielä niin voimakas kuin voisi olla. Teemme käytännön työtä, taistelemme, lakkoilemme, suljemme tiet. Ja tiedotusvälineet huomioivat tämän, lehdet, radio ja televisio raportoivat esimerkkimme voimasta. Teemme kaikkea tätä emmekä lopeta, sillä ymmärrämme että jos Venäjälle pystytetään fasismi, se ei koske ainoastaan Venäjää, vaan kaikuja tulee kuulumaan ympäri maailman.

Joten kaikki ihmiset tällä planeetalla, jotka tarkastelevat maailmaa vakavasti, joutuvat omasta puolestaan arvioimaan, miten olla ja miten toimia. Jokaisen tulisi pitää mielessä, että kriisi voi saavuttaa viimeisen vaiheensa minä hetkenä hyvänsä. Meidän täytyy pitää kiirettä, koska se tulee olemaan hirvittävää, se tulee olemaan pahaa. Historia on antanut meille mahdollisuuden. Emme saa menettää sitä! En esitä ainoastaan omia ajatuksiani, vaan monen muunkin työläisen ajatuksia, eikä vain Samarassa vaan kaikkialla Venäjällä. Siispä minulla on oikeus puhua tällä tavalla. Näin on asia!

Orjat nousevat!

Jos haluat auttaa venäläistä ja kansainvälistä työväenliikettä, auta ensiksi Samaraa! Grigori vertaa tätä sotilasoppiin, joka neuvoo keskittämään voimat siihen, missä on suurimmat onnistumisen mahdollisuudet. Valitse taistelusi paikaksi se, missä voit tehdä läpimurron. Ja työväenluokan kannalta "Tämä läpimurto on jo tapahtunut kauan sitten täällä Samarassa, edesmenneen Aleksei Razlatzkin ansiosta. Sitä ei voi jakaa toisten kaupunkien kanssa, koska tässä paikassa Aleksei Borisovits eli ja työskenteli. Joten me olemme vallankumouksellisia marxilaisia tai ortodoksimarxilaisia, miten vain haluatte ilmaista sen."

Samaran työläiset ovat luoneet uuden proletaarisen suuntauksen. A.B. Razlatzkin teoreettisten kirjoitusten innoittamina he ovat kehittäneet uudentyyppisen järjestön, mikä on saavuttanut hämmästyttävän menestyksen äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa.

Haastan lännessä ja ympäri maailmaa ne ihmiset, jotka haluavat palvella kansainvälistä työväenluokkaa ja rakentaa luokatonta tulevaisuutta, tutkimaan, omaksumaan, kehittämään ja arvostelemaan Razlatzkin teoksia ja Samaran taistelevan proletariaatin esimerkkiä.

The interpreter on the Finnish language - Heli Santavuori

| Stachkom of Samara | All-Russia stachkom | Photoalbums: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 |
 
| Ours ICQ #42743890 | stachkom@mail.com |
Glory to the October of 1917!
Long Live New October!
Free e-mail address
@proletarism.zzn.com
Name
Password
Click here to earn from your web page
Make Cash on the Net
 
(c) 1999-2000 page did(made) Victor Kotel`nikov. Where that does not work I ask to prompt.
(Any kind of financial contribution is also appreciated)

be number one TopList

TOP

16 August, 2000